Elämme nyt parhainta aikaa vuodesta, kun auringonvalosta voi taas tankata voimia pitkän pimeän syksyn ja sydäntalven jälkeen. Kun seuraa lumesta ja pakkasesta innostuneita iloisia urheilijoita, pilkkijöitä, koiranulkoiluttajia ja lapsiperheitä tuntuu, että koko oma asuinalue herää taas eloon. Näin helmikuun loppupuolella voi jo havaita ensimmäisiä kevään merkkejäkin, esimerkiksi nupuillaan olevia pajunkissoja.
En itse ole luistellut tai hiihtänyt enää moneen vuoteen. Sen sijaan liikun mielelläni asuinalueemme ympärillä aukeavissa kauniissa maalaismaisemissa. Olen tullut huomaamaan, että auringon paistaessa ja keväthankien hohtaessa myös luonnonmuodostelmien varjot tulevat tarkkarajaisemmiksi ja helpommiksi hahmottaa. Oma varjokin seuraa tummana ja teräväreunaisena jokaista liikettäni. Se, mille puolelle varjo asettuu, riippuu kellonajasta ja auringon suunnasta liikkujaan nähden.
On taas aika pohtia
Näin talvilomalla minulla on ollut aikaa pysähtyä omien tuntemusteni ja ajatusteni ääreen. Olen pohtinut erityisesti suhdettani tulkin työhön ja tulkkiuteen. Valmistuttuani tulkiksi ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla olen äitiyslomia ja yhtä kolmen vuoden taukoa lukuun ottamatta toiminut jatkuvasti joko osa-aikaisena tai täysipäiväisenä tulkkina. Voisi siis ajatella, etten ole osannut lopettaa tulkkaamista😊.
Hiekka tiimalasissa valuu nopeasti ja aina silloin tällöin on hyvä pohtia, mikä on suhteeni tähän työhön ja onko minulla edelleen halua, kykyä ja motivaatiota sen tekemiseen. Tämä on nyt kolmas kerta, kun pohdin tätä asiaa tietoisesti. Ensimmäisen kerran syväluotasin asiaa vuonna 2016, jolloin hain ja pääsin päivittämään tulkkitutkintoani ammattikorkeakouluun Turkuun. Vaikka olin vielä tuolloin päivätyössä muualla, tulin siihen tulokseen, että tulkkius on ja tulee aina olemaan osa persoonaani, enkä halunnut menettää mahdollisuuttani toimia tulkkina myös jatkossa. Siis kerran tulkki – aina tulkki.
Toisen kerran mietin asiaa aika pian tämän jälkeen, sillä Kela kilpailutti tulkkauspalvelut vuonna 2017 ja tiesin, että päivätyöni organisaatiossa, jossa olin työskennellyt aika kauan erilaisissa työtehtävissä, päättyisi vuoden 2017 lopussa. Minulla olisi kaksi mahdollisuutta, joko kilpailuttaa itseni Kelan tulkkauspalvelun tuottajaksi tai hakeutua muualle päivätyöhön. Olen aina ollut tietyllä tavalla yrittäjähenkinen, enkä ollut taaskaan valmis luopumaan mahdollisuudesta toimia tulkkina, joten osallistuin toiminimelläni kilpailutukseen. Vuoden 2018 alusta olen toiminut niin sanotusti kokoaikaisena tulkkina, ensin toiminimen ja nyttemmin osakeyhtiön kautta.
Tulkin työn valoja ja varjoja
Nyt on siis kolmas pohdintavaihe menossa. Olen paitsi pyöritellyt tulkin työtä ja ammatillisia näkymiä päässäni, myös keskustellut aika paljon omanikäisteni pitkän uran omaavien tulkkikollegoiden kanssa. Olemme pohtineet, mikä pitää alalla ja mitkä ovat niitä asioita, joiden vuoksi tuntuu, että pitäisi tehdä jotain aivan muuta.
Tulkkaustyön ehdottomiin vetovoimatekijöihin kuuluvat tulkin käyttäjät sekä alan monimuotoinen kieli- ja kommunikaatioympäristö pikantteine yksityiskohtineen. Tulkkina on mahdollisuus kohdata hyvin erilaisia ihmisiä tilanteissa, jotka voivat olla mitä tahansa elämän ja kuoleman väliltä. Työssä ei periaatteessa ole kahta samanlaista päivää, mikä pitää yllä vireyttä mutta voi myös joskus uuvuttaa. Vaihtelevat asiakkaat, kolmannet osapuolet, tulkkausaiheet ja ympäristöt vaativat tulkeilta mukautumiskykyä. Samalla ne kuitenkin tarjoavat loistavia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Työn lisäbonuksena tulkille kertyy tietoa aihepiireistä ja tilanteista, jotka muuten voisivat jäädä vieraiksi. Sanoisinkin, että mitä kokeneempi tulkki, sitä laajempi yleissivistys.
Alan yksinyrittäjien, joihin itsekin lukeudun, piirissä arvostetaan laajasti työhön liittyvää vapautta. Vaikkei tulkki voi valita asiakkaitaan tai päättää hänelle välitettävistä tulkkaustilauksista, omaa kalenteria on mahdollista säädellä niin, että mahdollisille muille töille ja muulle elämällekin jää tilaa. Itselleni tämä on työn vetovoimatekijöistä siitä tärkeimmästä päästä, koska se tukee työssä jaksamista ja itsensä kehittämistä.
Minun ikäiseni tulkit jakautuvat vielä taustansa suhteen kahtia. On kuurojen tai kuurosokeiden yhteisöissä syntyneitä ja kasvaneita tulkkeja ja meitä, jotka tarkastelemme tilanteita yhteisöön asettuneiden entisten turistien tapaan. Tausta varmasti vaikuttaa jokaisen kokemukseen omasta tulkkiudesta ja työskentely-ympäristöstä mutta loppujen lopuksi jokainen tekee tätä työtä omalla persoonallaan. Vaikka tulkkaustyössä odotetaan tulkeilta neutraaliutta ja puolueettomuutta, kokeneet tulkit tuntevat usein ahdistuvansa, jos asiakas ei tule oikeudenmukaisesti tai tasavertaisesti kohdattua, olipa sitten kyse tulkkauksen kolmannen osapuolen toiminnasta tai tulkkauspalvelujen järjestäjän rajanvedoista.
Sekä asiakaskunnan kuulumisia
Tulkkien ensisijaisissa asiakasryhmissä eli tulkin käyttäjissä on hiljattain tapahtunut kaksi suurta muutosta. Ensinnäkin niin sanottuihin suuriin ikäluokkiin kuuluvien asiakkaiden määrä on ainakin Tampereella suuri, ja heidän terveytensä ja toimintakykynsä muutokset heijastuvat myös meidän tulkkien työhön. Varsinkin yksinasuvien iäkkäiden asiakkaiden tilanne mietityttää usein vielä pitkään tulkkaustilanteen jälkeenkin. Sillä, kuten yksi kollega hiljattain totesi, niin mikään ei tunnu niin pahalta, kuin jättää yksinäinen suuressa kaatumisvaarassa oleva ikäihminen kotiinsa tulkkausajan päättyessä. Kaiken kaikkiaan on ollut hienoa seurata, kuinka tulkkikollegat sopeuttavat ja kehittävät omaa toimintatapaansa ikääntyvien asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin sopivaksi. Näyttäisi siltä, että muistisairaille tulkkaamisesta on kehittymässä oma tulkkauksen alalajinsa;). Tuntuu, kuin tulkkikunnassa, myös nuorempien tulkkien keskuudessa, vallitsisi sanaton sopimus siitä, että tämä pesti hoidetaan kunnialla loppuun saakka.
Tulkin työssä asiakaskunta muodostuu suurelta osin ns. haavoittuvassa asemassa olevista henkilöistä. Monet työikäisistä asiakkaista ovat vailla työtä ja kuurosokeista osa ei ole koskaan päässyt kiinni työelämään, jolloin eläke on väkisinkin jäänyt pieneksi. Nyt kun ns. hyvinvointivaltiomme on alkanut leikata pienituloisten kansalaistensa tuista ja palveluista, sekä nostanut palvelujen hintaa, monet asiakkaat ovat ajautuneet sangen tukalaan asemaan. Olen itsekin ollut useampaan kertaan paikalla, kun asiakas miettii, käyttäisikö rahansa ruokaan vai lääkkeisiin. Yhteiskuntaan on myös tullut yhä enemmän aistivammaisia henkilöitä syrjäyttäviä käytäntöjä, esimerkiksi digivalmiuksia tai kuulemista edellyttäviä palveluita, ja samanaikaisesti järjestöjen mahdollisuudet tukea palvelujen käyttöä ovat heikentyneet merkittävästi. Näyttää siltä, että tulkkien digitaitojen merkitys korostuu jatkossa, jotta asiakkaat ylipäänsä saavat yhteyksiä palvelujärjestelmiin ja pääsevät hoitamaan asioitaan.
