Asiakkaille

Tulkki esittäytyy

Olen Aistitaito Oy:n tulkki Merja Kovanen. Asun Tampereella ja tuotan tulkkauspalvelua pääosin Pirkanmaan alueella.

Merja seisoo ja viittoo. Etusormi osoittaa eteenpäin tehden sinä-viittoman.

Tulkkauskunnat

Voit käyttää tulkkauspalveluani, jos olet jos olet kuuro, kuuroutunut, huonokuuloinen, kuulonäkövammainen, kuurosokea tai viitottua kommunikaatiotapaa käyttävä puhevammainen henkilö. Käyttämäsi kieli voi olla puhuttu tai viitottu.

Minulla on pitkä kokemus tulkkauspalvelun tuottamisesta.

Valmistuin viittomakielen tulkiksi vuonna 1988 Turun Kristillisestä Opistosta. Tulkki AMK -tutkinto on vuodelta 2018 Diakista Turusta. Olen erikoistunut kuurosokeille tulkkaukseen.

Huomaathan, etten tuota etätulkkausta, enkä kirjoitustulkkausta.

Tulkkauksessa minua auttavat erityisesti seuraavat taidot ja osaaminen

  • kuurosokeusalan erityisosaaminen, esimerkiksi taktiilikommunikaatio, ympäristön kuvailun menetelmät ja kuurosokean henkilön opastaminen, myös kuurosokeiden ICT-viittomisto ja tietotekniikan opiskelun tukeminen
  • laaja tietopohja, jonka olen hankkinut yliopistossa opiskelemalla, esimerkiksi yhteiskuntatieteitä, kasvatustieteitä, viittomakielen perusopinnot, johtaminen ja markkinointi
  • englannin kielen taito (teen keskitason tulkkauksia)
  • vanhat sormiaakkoset, yleensä ikäihmisten kanssa työskentely
  • käsityö- ja koiraharrastukset